perjantai 11. lokakuuta 2013

Ole onnellinen NYT!

Tämä liittyy vähän edelliseen postaukseen. Tajusin olevani onnellinen.. Opiskelen juuri sitä alaa mitä haluan, mulla on mies jota rakastan ja olen vihdoinkin saanut oman kämpän. Kaikki pitkäaikaisia unelmiani.
Joo, tietysti aina pystyy listaamaan miten asiat olisivat vielä paremmin. Jouduin muuttamaan opiskelemaan kauas kotikaupungistani jonne tiedän kuuluvani ja ikävä takaisin on kova. Poikaystäväni asuu kaukana. Haluaisin solun sijasta yksiön. Ja kääpiöpinserin. Mutta mitä sitten? Tiedän, että tulen vielä saavuttamaan nämä asiat mutta tällä välillä voisin silti pysähtyä olemaan onnellinen niistä asioista joita olen jo saavuttanut. Sillä ne ovat niitä asioita jotka olivat joskus kaukana unelmissa...



Ikuisena haaveilijana minulla menee paljon energiaa kaikesta paremmasta haaveiluun. Vaikka sinällään onkin ihan hyvä pyrkiä koko ajan ylöspäin, kehittää itseään ja asettaa uusia haasteita niin aina välillä olisi hyvä myös katsoa taaksepäin ja olla iloinen niistä asioista, joita on jo saavuttanut.



Tämä liittyy vähän ajatteluun siitä onko lasi puoliksi täynnä vai tyhjä. Tai jos olet laihduttanut 10 kiloa ja 10 kiloa olisi vielä laihdutettavana, oletko ylpeä niistä laihdutetuista kiloista vai surkutteletko sitä kuinka pitkä matka on vielä edessä? Minusta jokaisesta saavutetusta pienestäkin tavoitteesta tulisi iloita :)




Onnellista syksyä kaikille<3 Unelmoikaa mutta älkää unohtako niitä saavutettuja unelmia koska joskus ne olivat kaukana! Silti Sinä teit sen<3 :) be proud ;)

torstai 10. lokakuuta 2013

Asioilla on tapana järjestyä

Käsittelimme koulussa tunnilla aikataulujen suunnittelemisen tärkeyttä. Opettaja kysyi kuinka monelle on käynyt niin, että on jättänyt kokeisiin lukemisen viime tippaan kun on uskonut kerkeävänsä lukemaan siinä ajassa eikä aika olekkaan riittänyt. Lähes kaikkien kädet nousevat. Vieressä oleva kaverini kuiskaa minulle että noinhan käy melkein joka kerta. Vastaan että niinpä ja lisään kohta perään että ”mutta toisaalta, täällähän me kuitenkin molemmat ollaan”. Kaverini vastaa: ”Totta. Eli sittenkin se suunnittelu on ollut riittävää”.



Tämä lyhyen keskustelun aikana koin väläyksen; ”wow, mä tosissaankin olen päässyt juuri siihen pisteeseen mihin olen halunnut! Huolimatta siitä, että matkalla on ollut monta kertaa tunne, että kaikki on menetetty” Ala-asteelta asti suurin päämääräni on ollut päästä korkeakouluun opiskelemaan juuri sitä mitä kaikista eniten haluan ja vaikka mielipiteeni unelmieni alasta onkin vaihdellut paljon vuosien kuluessa niin nyt todellakin opiskelen sitä mitä kaikista eniten haluan! Niin monta kertaa elämässä on tuntunut jonkun epäonnistumisen kohdalla, että maailma loppuu tähän. Kun kokeesta on saanut huonon numeron huonon valmistautumisen takia tai jumppatunti on mennyt huonosti jne. Tälläiset hetket tuntuvat niin isoilta ja raskailta mutta nyt kun katsoo näitä hetkiä jälkeenpäin tajuaa ettei niillä ole silti ollut mitään merkitystä. Niistä huolimatta olen päässyt siihen pisteeseen johon olen pyrkinyt. Kaikki on järjestynyt jollain tapaa. Vaikka päämääräänsä ei pääsisikään suorinta tietä niin aina löytyy kiertoteitä.



Tuhon kynsissä on, aikamme sieluton
Mutta lupaan että huominen
On joskus monen vuoden takainen”
-Haloo Helsinki: Vapaus käteen jää




Komppaan Haloo Helsinkiä. Se mikä tuntuu tänään maailmanlopulta on yleensä vuosien päästä naurettava pikkuseikka tai vaikka sen silloinkin myöntäisi olleen iso juttu niin yleensä on saanut huomata, että asiat ovat siitä huolimatta kääntyneet voitoksi. ”En päässyt opiskelemaan haluamaani alaa. No löysin vielä paremman alan jota en ollut tajunnut edes harkita.”


torstai 3. lokakuuta 2013

Parasta syksyssä...

Heti alkuun tunnustan etten ole yhtään syksy ihminen. Nyt se syksy kuitenkin on täällä, joten päätin löytää sen hyvät puolet. Niitä varmasti on.







-Saa polttaa kynttilöitä. Erityisesti tuoksukynttilät on kivoja. (Kannattaa kokeilla myös venyttelyä kynttilän valossa! Ja kiva musiikki taustalle...)
-Syksyllä on lupa käpertyä viltin tai peiton sisään lukemaan hyvää kirjaa tai pitämään leffa-maratoni
-Kävelyretki syksyiseen metsään rauhoittaa mieltä. Uskaltaudu lenkkipolulta syvemmälle metsään ja ota vaikka eväät mukaan.
-Syksy on ihana tekosyy ostella paljon erilaisia tee-laatuja :) Ja juoda erikoiskahveja ja muita hyviä kuumia juomia.
-Syksyisin on kiva kutsua kavereita kylään ja tehdä yhdessä vaikka jotain hyvää ruokaa.
-Syksyn pimeinä iltoina on sallittua unelmoida! Suunnittele tulevaa loma-matkaa, uutta hiustyyliä tai nettishoppaile ;)
-Syksyllä lenkkeily on helpompaa kuin kesällä kun ei ole liian kuuma. Täytyyhän sitä alkaa jo syksyllä treenata rantakuntoon vuodeksi 20xx :D
-Kasvonaamiot ja tehohoidot hiuksille ja iholle ilahduttavat syksyisin!
-Saa aloittaa joulun odotuksen :D Miksi suklaakalenterit alkavat vasta joukukuusta??
-....ja glögit ilmestyy kauppoihin! Nams<3
-Ja sitten tietysti kullan kainalo lämmittää syksyisin vielä enemmän kuin muulloin ;D <3